Alkuteos: Waking up. A Guide to Spirituality Without Religion
Suomentaja: Tanja Kielinen
ISBN: 978-952-260-358-6
Kustantaja: Basam Books
Sivuja 200

Basam Books -niminen kustannusyritys on julkaissut sarjassa ”Viisas elämä” teoksen ”Herääminen, opas uskonnottomaan henkisyyteen”, jonka on kirjoittanut lähinnä kai uskontokriitikkona tunnettu Sam Harris. Vilkaisin kirjasta löytyvää luetteloa kustantamon julkaisemista muista kirjoista ja kävin myös kirjamessuilla heidän osastollaan. Havaintoni oli se, että tämä ”Herääminen” taitaa olla valikoiman vakavammin otettavasta päästä – sieltä löytyi kaikenlaista mystiikkaa, vaihtoehtolääketiedettä, uskomushoitoja yms., myös suorastaan uskonnollista kirjallisuutta, lähinnä buddhalaisuuteen liittyvää.

Myös Harris näyttää tuntevan jonkinlaista sympatiaa buddhalaisuutta kohtaan, jota hän muutamassa kohdassa vertaa kristinuskoon, islamiin ja juutalaisuuteen jälkimmäisten vahingoksi. Onhan toki niin, että buddhalaisuus on huomattavasti järjellisempi uskonto kuin kristinusko – sehän ei tarvitse raakoja kertomuksia ristillä roikkumisesta, ei tarinaa isästä, joka tappoi poikansa syntisten pelastamisesta ynnä muita järjenvastaisuuksia, joita mm. kristilliseen uskontunnustukseen sisältyy. Siksi olenkin usein ihmetellyt, miksi juuri länsimaissa kristinusko on kaikkein suosituin oppirakennelma, vaikka Länsi-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka pitävät itseään valistuksen, edistyksen ja sivistyksen tyyssijana. En ole saanut tähän keneltäkään järjellistä selitystä. Kuten kirjailija itse toteaa, ”buddhalaisuudesta voi hyvin puhua viittaamatta ihmetekoihin ja järjenvastaisiin oletuksiin. Samaa ei voi sanoa kristinuskosta ja islamista”.

Kirjassa käytetään paljon käsitettä ”henkinen”. Tämän suomenkielisen sanan merkitys jäi askarruttamaan ja kysyin jopa kääntäjältä, mistä englannin kielen sanasta se on käännetty ja mistä ”hengellinen”. Vastaus oli seuraava: molemmat oli käännetty sanasta spiritual. Jos kyseessä oli kääntäjän mukaan uskonnollinen yhteys, se oli käännetty suomeksi ”hengellinen”. Sana henkisyys lienee siis käännetty vastaavasti englannin sanasta spirituality.

Suomen kielen sana henkinen on merkitykseltään laaja-alaisempi – puhutaanhan esimerkiksi henkisestä työstä vastakohtana ruumiilliselle. Mitä kirjailijan tarkoittama ”henkisyys” sitten tarkoittaa, jäi minulle melko epäselväksi, vaikka luin kirjan kannesta kanteen. Sana spiritual johdattaa ajatukset vaikkapa spiritismiin, joka tuntuu luotaantyöntävältä harrastukselta. Henkisyyden lisäksi keskeisiä käsitteitä kirjassa olivat mm. ”minuus”, ”valaistuminen”, ”tietoinen läsnäolo”, joiden merkitys ei kirjassa käytetyissä yhteyksissä helposti avautunut.

Suomalaisessa kulttuurissa sanan henkisyys eli spiritualismi määritelmää voi yrittää löytää googlaamalla. Ensimmäisenä tulee vastaan mm. tämänkaltaista: ”Henkisten tasojen läheisyys voidaan kokea rukouksen, hiljentymisen sekä spontaanien tai intuitiivisten kokemusten kautta. Lohdullista sanomaa elämän jatkumisesta tuovat myös herkät, fyysisen ja henkisen maailman välillä kanavana toimivat spiritualistiset meediot.”  Toivottavasti tämä suomalainen määritelmä poikkeaa uskontokriitikkona esiintyvän amerikkalaisen Harrisin ajatusmaailmasta. Sitä kyllä vahvistaa Harrisin toteamus, että ”perinteiset henkisyyden muodot eivät kykene yhdentymään muuhun maailmaa koskevaan tietoon, sillä ne perustuvat enemmän tai vähemmän uskonnollisiin myytteihin ja yliluonnollisiin uskomuksiin”.

Kirjoittajan mukaan ”henkisyyden syvällisin päämäärä on…vapautuminen minän illuusiosta”.  Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa ja miksi sellaista pitäisi tavoitella? Ilmeisesti en ole lainkaan ”ymmärtänyt perimmäisiä totuuksia tietoisuuden luonteesta ja minän illusorisuudesta” kirjailijan sanoin.

Keskeisenä teemana kirjassa on meditointi ja sen opettelu. ”Meditoinnin perinteinen tavoite on saavuttaa järkähtämättömän levollinen hyvinvoinnin tila”. Tämähän kuulostaa houkuttelevalta ja kannustaa opettelemaan meditointitekniikkaa. Kirjassa on jopa kahdeksankohtainen käytännön meditointiohje, jonka noudattaminen ei näytä erikoisen vaikealta. Ensi yrittämällä en tainnut oppia, mutta kirjailijan internetsivuilla on lisää ohjeita – halukkaat voivat vierailla näillä sivuilla. Meditointi lienee sinänsä harmiton harrastus ja sen parissa pysyy jonkin aikaa ainakin poissa pahanteosta – sitä voisi suositella vaikka Suomen hallituksen ministereille.

Sam Harris opiskeli meditointia mm. viettämällä useita kuukausia erään burmalaisen meditaatiomestarin retriiteillä. Niiden aikana tuli nukkua öisin enintään neljä tuntia ja harjoittaa muodollista meditointia 18 tuntia joka päivä. Tällöin ”minän illuusion ajatellaan repeytyvän lopullisesti juurineen irti”. Toinen toteamus: ”meditoinnin harjoittaminen on keino päästä ajatusten vallasta”. Luulisin kyllä päinvastoin, että ajattelusta on yleensä enemmän hyötyä kuin haittaa.

Kirjassa käsitellään melko pitkään myös aivojen rakennetta ja mm. eri aivopuoliskojen toimintaa. Tämän osuuden sisällöstä kiinnostuminen edellyttäisi lukijalta perehtyneisyyttä tai ainakin halua tutustua neurofysiologiaan, jonka asiantuntijaksi Sam Harris mainitaan. Tämä kuitenkin vaikuttaa eniten tieteeseen ja faktoihin perustuvalta osiolta kirjassa, osa teksteistä onkin peräisin hänen väitöskirjastaan.

Kirjoittaja näyttää tutustuneen varsin monipuolisesti erilaisten gurujen opetukseen ja toimintaan ja varoittaa aiheellisesti, ”…vastaan tulee monenlaisia asiantuntijoita, vasta-alkajia, typeryksiä ja huijareita”. Arvostelu onkin varmasti paikallaan ja esitettiin hyvin perusteltuna ja ymmärrettävänä. Sama koskee kirjassa esitettyjen ns. kuolemanrajakokemusten kritisointia, joita jopa joku amerikkalainen aivokirurgi on väittänyt itse kokeneensa.

Minulle tavallisena uskonnottomana suomalaisena kirja oli melko vaikeatajuinen ja paikoitellen työlästäkin luettavaa. Jos edellä esitetyt katkelmat meditoinnin tarkoituksesta innostavat ottamaan siitä enemmän selvää, kannattanee lukea koko kirja. Ehkäpä myös ”henkisyyden syvällisin päämäärä” voi siitä vielä jollekulle avautua.  Kirjasarjan nimitys ”viisas elämä” ei mielestäni osu kohdalleen tämänkään kirjan kohdalla, viisautta lisäisi mielestäni paljon paremmin vaikka äskettäin ilmestynyt Ilkka Niiniluodon kirja ”Hyvän elämän filosofiaa”.

Lauri Honka