Arvokkaasti uskonnoton

Kolme vuotta, 150 uskonnotonta puhetta. Pro-Seremonioiden Marja Vinni on voittanut esiintymisjännityksensä ja kohtaa perheitä näiden elämien suurissa käännekohdissa. Hietaniemen hautausmaan kappelissa on koolla pieni joukko ihmisiä. Pro-Seremonioiden puhujat harjoittelevat äänenkäyttöä […]

Kolme vuotta, 150 uskonnotonta puhetta. Pro-Seremonioiden Marja Vinni on voittanut esiintymisjännityksensä ja kohtaa perheitä näiden elämien suurissa käännekohdissa.

Hietaniemen hautausmaan kappelissa on koolla pieni joukko ihmisiä. Pro-Seremonioiden puhujat harjoittelevat äänenkäyttöä tulevia tilaisuuksia varten.

Yksi äänensä kuuluvuutta kokeilevista henkilöistä on Pro-Seremonioiden puhuja Marja Vinni. Vuodesta 2012 puhujana toiminut Vinni ajautui entisen kumppaninsa kautta uskottomien juhlapuhujien joukkoon. “Luin uskonnottomia tilaisuuksia varten valmistettuja puheita koska kumppanini halusi jonkun tarkistavan kirjoittamansa tekstit. Pääsin siinä sivussa vähän varkain kasvamaan juhlapuhujaksi. Ajattelin myös, että elämässä on oltava muutakin kuin työt, halusin tehdä jotain missä pääsen kohtaamaan ihmisiä”, hän kertoo syistään lähteä mukaan toimintaan.

Pro-Seremonioiden juhlapuhujat kiertävät monenlaisissa uskonnottomissa juhlissa. Eniten Vinni on puhunut hautajaisissa, mutta juhlapuhujia tilataan myös häihin, nimiäisiin ja Prometheus-leirin päätösjuhliin. Pelkästään vuonna 2015 Vinni on puhunut 46 eri juhlissa. “Se on kyllä vuotuinen ennätykseni”, hän naurahtaa, ja summaa puhuneensa varmasti yli 150:ssä uskonnottomassa juhlassa.

“Pääsääntöisesti kiitosta tulee aina kun olen puhumassa”, kertoo Vinni. “Se on sen takia niin antoisaa, koska siinä pääsee paneutumaan omaisten tunteisiin. Esimerkiksi hautajaisten yhteydessä he saavat kertoa siitä läheisestään. Minä olen siinä korvina ja se selvästi tuntuu omaisista hyvältä, että jonkun kanssa voi käydä ihmisen elämää läpi.”

Pro-Seremonioilta tilataan puhujia monenlaisiin tilaisuuksiin koko elämänkaaren. Yhdistävä tekijä tilaisuuksissa on uskonnottomuus. “Vaikka omaisilla voisi olla hautajaisissa sanottavaa, se on usein sellainen tilanne, jossa voi olla hyvin vaikea puhua. Siksi usein turvaudutaan ulkopuoliseen puhujaan, joka auttaa sen tilanteen yli”, Vinni pohtii.

Ihmiselämän suuriin käänteisiin liittyvillä juhlilla halutaan myös tehdä elämänvaiheista virallisia. Nimenantojuhlalla lapsi esimerkiksi halutaan ottaa sukuun ja juhlistaa uuden elämän alkua. Muuttuva maailma tuo uskonnottomalle puhujalle haasteita mutta myös iloisia yllätyksiä. “Suvuissa voi olla monien uskontojen edustajia. On todella ilahduttavaa, jos puheen jälkeen jonkin toisen katsomuksen edustaja tulee esimerkiksi sanomaan, että tilaisuus on ollut kaunis ja kunnioittava. Silloin kokee saavuttaneensa jonkin sellaisen tason, jossa pääasia on perheen yhteisö eikä uskonto”, Vinni kertoo.

Juhlapuhujan voisi kuvitella olevan luonnostaan varma esiintyjä. Marja Vinni koki esiintymisen kuitenkin suurimmaksi haasteeksi: “Kiinnostuin jo vuotta aikaisemmin juhlapuhujan tehtävistä, mutta harjoittelin ensin itsekseni esiintymistä. Esiintyminen on ollut ehdottomasti suurin haaste minulle.” Esiintymiskokemusta on puolellatoista sadalla puheella kuitenkin karttunut jo niin paljon, että esiintymiseen alkaa tottua. Esiintymisen lisäksi kokemusta karttuu kirjoittamisesta – jokainen puhe kirjoitetaan kulloisenkin perheen ja tilanteen tarpeisiin alusta alkaen. Kyseessä on henkilökohtainen prosessi perheen ja puhujan välillä, jossa käydään läpi perheen ajatuksia, arvoja, odotuksia ja toiveita. “Puhuja saa kuunnella hyvin herkällä korvalla mitä ihmiset haluavat puheessa tuotavan esiin”, kertoo Vinni. “Se on erittäin tärkeää, sillä puhe tehdään aina näille ihmisille, heidän elämänsä merkittävään päivään.”

Uskonnottomat tilaisuudet sopivat kaikille katsomuksesta riippumatta. Vinni toivoo, että jatkossa useammat perheet käyttäisivät uskonnottomia juhlapuhujia. Sekulaaristuvassa yhteiskunnassa uskonnottomat tilaisuudet kasvattavat suosiotaan yhä harvempien kuuluessa kirkkoon. Tieto vaihtoehdoista kuitenkin leviää hitaasti. Vinni uskoo, ettei moni tiedä edes katsomusvapaasta vaihtoehdosta: “Voi olla, että jos tieto tällaisesta leviäisi laajasti, ei meillä riittäisi enää edes resurssit tarjota palvelua kaikille halukkaille!”

Suvi Auvinen

Puheen tilaaminen Pro-Seremoiden kautta kulkee seuraavan kaavan mukaan:

  1. Puhe tilataan Pro-Seremonioilta
  2. Puhujille välitetään viesti siitä, millainen tilaisuus ja koska kaipaa puhujaa
  3. Puhuja varmistaa ottavansa vastaan tilaisuuden
  4. Puhuja tapaa puheen kohteena olevien henkilöiden kanssa ja keskustelee toiveista
  5. Puhuja kirjoittaa puheen ja käy sen läpi ennen tilaisuutta tilaajien kanssa
  6. Puhuja vierailee juhlassa ja pitää puheen