Vastalause murhaterrorille – rohkeasti ilmaisunvapauden puolesta

Maailma pysähtyi laukauksiin Ranskassa. Vapaa-ajattelijat eivät alistu terrorille.

Esa Ylikoski

Tammikuussa joukko aseistautuneita miehiä hyökkäsi Pariisissa Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen. Konetuliasein varustautuneet hyökkääjät surmasivat 12 ihmistä.

Vapaa-ajattelijain liitto julkaisi nettisivuillaan ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden erikoisnumeron, joka ilmestyi terrori-iskun jälkeen 14.1.2015. Luvan nettijulkaisuun hankki Kansainvälinen humanistinen ja eettinen unioni (IHEU).

Nettijulkistuksessa on kysymys solidaarisuuden osoituksesta lehden toimitukselle, tuesta ajatuksen ja sanan vapaudelle sekä vastalauseesta murhaterrorille, sanoi Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma julkaisemisen saatteeksi.

Samoin Vapaa-ajattelijat ilmaisevat vastalauseensa Tanskassa tapahtunutta murhaterrori-iskua vastaan. Isku oli kohdistettu muun muassa islamilaisia oppeja piirroksillaan arvostellutta ruotsalaista Lars Vilksiä vastaan.

Charlie Hebdon julkaiseminen Suomessa on mielenosoituksissa käytetyn ”Je suis Charlie” eli ”Me olemme Charlie” -ajatuksen toteuttamisesta. Emme edes halunneet tutkia, onko lehden jokainen, ranskalaiseen kulttuuriin tarkoitettu teksti tai kuva sinänsä mielestämme ”poliittisesti korrekti”. Kysymys on vastalauseesta terrorille.

Lehdillä Ranskassa tai Tanskassa tulee yksinkertaisesti olla täysi oikeus käyttää sananvapautta oman maansa lakien mukaan ilman terrorin uhkaa. Sen toteutumisen puolesta tarvitaan kansainvälistä solidaarisuutta. Pelolle ei saa alistua. Uskontojen oppeja on voitava kritisoida ja saattaa naurunalaiseksi Suomessakin. Niitä suorastaan tulee kritisoida ja saattaa naurunalaiseksi – yhtä lailla kuin kaikkia muitakin oppeja ja pyhiä totuuksia.

Samalla Vapaa-ajattelijat kiinnittävät huomiota ajatuksenvapauden huonoon tilanteeseen maailmassa. IHEU on julkaissut siitä Ajatuksen vapaus 2014 -raportin (Freedom of Thought 2014).

Raportin mukaan monessa maassa on uskosta luopumisesta (apostasy) ja jumalanpilkasta (blasphemy) käytössä kuolemanrangaistus tai ankaria vankeusrangaistuksia. Vapaa-ajattelijain mielestä Jumalan ja uskontojen pyhien arvojen pilkan kriminalisointi Suomen rikoslaissa heikentää kansainvälistä toimintaa uskonnon ja vakaumuksen vapauden räikeimpien rikkomusten poistamiseksi.

Euroopan humanistinen federaatio ja IHEU ovat nyt terroritilanteen siivittämänä käynnistäneet proaktiivisen, eteenpäin suuntautuvan kansainvälisen kampanjan ilmaisunvapauden puolesta. Siinä vedotaan kumoamaan jumalanpilkan kieltävät lait kaikkialla maailmassa. Kampanjan nettisivuilla julkaistu tilannekuva on surullista katsottavaa.

Pohjoismaista tämä kampanja kohdistuu Islantiin, Tanskaan – ja Suomeen. Vapaa-ajattelijain liitto on kansainvälisten liittojen jäsenen ja luonnollisesti osallistuu kampanjaan. Liitto onkin jo syksyllä esittänyt hallitusohjelmatavoitteissaan jumalanpilkkakiellon poistamista rikoslaista. Tuemme kriminalisoinnin vastaista kansalaistoimintaa ja sitä koskevia poliittisia aloitteita.

Vapaa-ajattelijat ja humanistit eivät anna periksi terrorille ja pelottelulle, vaan tehostavat toimintaa uskonnon ja vakaumuksen vapauden sekä ajatuksen- ja sananvapauden puolesta.