Valtionkirkon purkaminen myötätuulessa

Tarvittiin puoli miljoonaa kirkosta eronnutta vuosikymmenessä, jotta asia ymmärrettiin Suomessa.

Petri Karisma

On vanha sanonta, että tulee vedettyä aamukahvi väärään kurkkuun kun lukee lehdestä jotakin todella ällistyttävää. Minulle tämä kävi 24.1. kun luin Aamulehden pääkirjoituksen. Otsikko ”Uskonvalinnan aika” ei ollut kovin lupaava, mutta sai lukemaan lisää. Kirjoitus kokonaisuutena oli todella kaukana Aamulehden totutusta valtionkirkkolinjasta. Lehdellä on tapana silittää valtionkirkkoa myötäkarvaan, eikä kyseenalaistaa sen olemassaoloa.

Aamulehden pääkirjoitus keskittyi pääasiassa jumalanpilkkalakiin, olihan Ranskassa juuri tapahtunut terrori-isku, jota puitiin Suomessa mm. sananvapauskysymyksenä. Kirjoituksessa käsiteltiin myös uskonnonopetuksen pakollisuutta ja kirkon vihkimisoikeutta. Pari viimeistä lausetta kuvaa sisältöä hyvin: ”Hallitun pesäeron tekeminen vaatii huolellisen valmistelun ja aikaa. Mutta oikein toteutettuna se vahvistaisi kaikkia.”

Ajatuspaja Libera julkaisi Joona Räsäsen tekemän tutkimuksen ”Elämänkatsomusten tasa-arvo”. Tässä tutkimuksessa käydään tarkemmin läpi valtionkirkollisia erikoisuuksia ja ehdotetaan niihin muutoksia.

Myös evankelis-luterilaisen kirkon tutkimuskeskus julkaisi Leena Sorsan tutkimuksen ”Kirkkona valtiossa, katsaus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valtiosuhteen edellytyksiin ja uudistuspaineisiin”. Tässä tutkimuksessa kirkko ensimmäisen kerran myöntää edes jollain tavalla asemansa valtionkirkkona, ja ilmaisee ymmärtävänsä tämän ärsyttävän esimerkiksi ihmisoikeusjuristeja, vähemmistökirkkojen edustajia ja vapaa-ajattelijoita.

Tietenkään kirjoitukset tai tutkimukset eivät automaattisesti johda mihinkään. Silti ne kertovat siitä, että omerta eli vaikenemisen laki on kumoutunut valtionkirkon ympäriltä. Valtionkirkkoasia on kuin mikä tahansa ongelma: ensin on tunnistettava ongelma, sen jälkeen se on hyväksyttävä, jonka jälkeen voidaan ryhtyä toimiin ongelman ratkaisemiseksi. Valtionkirkon suhteen olemme jossakin tunnistamisen ja hyväksymisen välimaastossa.

Tarvittiin puoli miljoonaa kirkosta eronnutta vuosikymmenessä, jotta asia ymmärrettiin Suomessa. Eroakirkosta.fi-palvelulla on ollut erittäin merkittävä rooli valtionkirkkokysymyksen esille tuomisessa. Kirkon lähes holtiton jäsenkato on saanut median kiinnostumaan valtionkirkkokysymyksestä. Tämä taas on antanut vapaa-ajattelijoille mahdollisuuden kertoa asiasta laajemmin. Olemme pystyneet viestimään, ettei valtionkirkollisuus kuulu sivistysvaltioon. Samoin olemme saaneet viestittyä uskonnon olevan yksityisasia sekä sen, että valtion tulisi olla puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Tästä on hyvä jatkaa kohti parempaa Suomea!