Petri Karisma

Pirkanmaa
SDP: 45
47-vuotias DI, Opettaja ja kansalaisaktivisti
  • Vakaumusten tasa-arvon toteutuminen
  • Ihmisoikeuksien ja yksityisyyden kunnioitus
  • Nuorten syrjäytymisen estäminen
  • Aluepolitiikasta kaupunkipolitiikkaan

Oma esittely

Olen Tampereen Tammelassa asuva 47-vuotias diplomi-insinööri ja kone-ja metallitekniikan opettaja. Olen eroakirkosta.fi-palvelun toinen perustaja ja Vapaa‑ajattelijain Liiton puheenjohtaja.

 

Vaaliteemani eduskuntavaaleissa 2015

Vakaumusten tasa-arvon toteutuminen

Evankelis-luterilaisella kirkolla on monia erityisoikeuksia suhteessa muihin uskontoihin ja uskonnottomiin vakaumuksiin. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valtionkirkollisuus näkyy mm. sen julkisoikeudellisessa asemassa: sen säännöt on mainittu perustuslaissa ja kirkon työntekijät ovat virkamiehiä aivan samalla tavalla kuin kunnan ja valtion työntekijät. Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Evankelis-luterilaisen kirkon valtionkirkollinen asema tulee purkaa mahdollisemman nopeasti. 

 

Ihmisoikeuksien ja yksityisyyden kunnioitus

Suomen tulisi olla edelläkävijä ihmisoikeuskysymyksissä. Tähän edelläkävijyyteen sopii erittäin hyvin se, että Suomeen säädetään laki, joka kieltää sekä tyttöjen että poikien ympärileikkauksen, eli sukupuolielinten silpomisen. Suomessa tulisi puuttua tehokkaasti kulttuuris-uskonnollisiin ihmisoikeusloukkauksiin, kuten pakkoavioliittoihin. Kun näihin ilmiöihin ei puututa, niin kärsijöinä ovat yhteiskunnan heikoimmat, eli lapset ja nuoret naiset.

 

Nuorten syrjaytymisen estäminen

Näen opettajan työssäni paljon sellaisia nuoria, joilla on erilaisista syistä merkittäviä vaikeuksia selviytyä ammattikouluopinnoista. Tietenkin suurin osa pärjää koulussa hyvin ja he myös pääsevät töihin, mutta osalle ammattikoulu ja sen jälkeinen työelämä on liian haasteellinen. Tähän syrjäytymisuhan alaiseen nuorten ryhmään ei auta uhkailu tai pakottaminen, heitä tulee tukea entistä paremmin, jotta he löytävät paikkansa yhteiskunnassa hyödyllisenä kansalaisena. Huonoon koulumenestykseen ja siitä mahdollisesti seuraavaan syrjäytymiseen ei ole yhtä syytä. Oppimisvaikeudet on osa ongelmaa, mutta hyvin merkittävä syy syrjäytymiseen on nuorten perheisiin liittyvät ongelmat. Monen nuoren syrjäytyminen alkaa jo kotoa. On vaikea ponnistaa normaaliin elämään kodista, jossa alkoholismi, väkivalta, mielen ongelmat tai välinpitämättömyys hallitsevat. Perheistä huolehtiminen on lapsista ja nuorista huolen pitämistä!
 

Aluepolitiikasta kaupunkipolitiikkaan

Suomessa on vuosikymmeniä yritetty taistella väistämätöntä, eli kaupungistumista vastaan.

Aluepolitiikkaan on vuosikymmenien aikana käytetty kymmeniä miljardeja euroja. Tuloksia ei juurikaan ole saavutettu. Ihmiset muuttavat kasvukeskuksiin ja maaseutu tyhjenee. Suomen tuleva hyvinvointi rakennetaan kaupungeissa ja niiden lähellä sijaitsevissa kunnissa. Kasvukeskusten työssäkäyntialueet tulee ottaa tulevaisuudessa kehittämisen keskiöön. Työssäkäyntialueita tulee kehittää niin, että asuminen, työ, palvelut ja liikenne on suunniteltu kokonaisuutta ajatellen.