Katsomusaineen valinta vapaaksi

Vapaa-ajattelijain liitto esittää eduskunnan sivistysvaliokunnalle, että peruskoulun ja lukion katsomusaineen saisi valita vapaasti uskontojen ja elämänkatsomustiedon välillä.

Vapaa-ajattelijain liitto esittää eduskunnan sivistysvaliokunnalle, että peruskoulun ja lukion katsomusaineen saisi valita vapaasti uskontojen ja elämänkatsomustiedon välillä. 

 

– Nykyiset rajoitukset ovat ristiriidassa ihmisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa, sanoo Vapaa-ajattelijain pääsihteeri Esa Ylikoski.
– Sen, onko oppilas vauvana liitetty uskontokunnan jäseneksi, ei tule estää esimerkiksi elämänkatsomustiedon opetukseen pääsemistä. 

 

Valinnan voisivat tehdä peruskoulussa huoltajat ja lukiossa opiskelija itse. 

 

Samalla liitto toteaa Perustuslakivaliokunnan mietintöön viitaten, että eduskunnan on syytä luopua hallituksen epäonnistuneesta esityksestä nostaa katsomusaineiden minimiryhmäkokoja. Peruskoulu- ja lukiolakia on tarkoitus käsitellä sivistysvaliokunnassa lähipäivinä.

 

Vapaa-ajattelijain lausunto kokonaisuudessaan.

 

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Uskonto ja vakaumus on saatava halutessaan pitää yksityisasiana.

 

Lisätietoja

Esa Ylikoski
pääsihteeri
p. 0504685332
esa.k.ylikoski@gmail.com

 

Petri Karisma
puheenjohtaja
p. 040748 9532
petri.karisma@orvokki.net