Ateistin arkea ja juhlaa: Tunnustuksettomuus syyniin

Heta Saxell. Kuvaaja: Lauri Mikonranta.

Uskonnonopetus on jo opetusmateriaalinsakin puolesta kierrätyskamaa.

Heta Saxell

 

Kolumnistin urani alkoi Vapaa Ajattelijan numerossa 4/2009, tuolloin lehti ilmestyi kuusi kertaa vuodessa. Kirjoitin ensimmäisessä kolumnissa omasta lapsuudestani ja nuoruudestani tapauskovaisuuden Suomessa ja pohdin uskonnonopetusta: ”Pientä edistystä valtionkirkon joka puolelle ulottuvan vaikutuksen patoamiseksi on muutaman vuoden takainen päätös, että kouluissa annettavan uskonnonopetuksen tulee olla lajissaan tunnustuksetonta. Hyvä linjaus, mutta miten onkaan käytännön toteutumisen laita? Minun on vaikea nähdä, että esimerkiksi vanhan ala-asteeni opettajat muuttaisivat vuosien aikana muotoutunutta opetustyyliään. Olisipa mielenkiintoista päästä katsomaan, miten asiat ovat. Tuskin opetusvirastolla virkaa on tarjolla, mutta ilmoittaudun omin lupineni tunnustuksettoman uskonnonopetuksen toteutumisen tarkastajaksi!”

 

Suomen Humanistiliiton järjestämillä XXXII Humanismin päivillä marraskuussa 2013 olin hihkaista ääneen, kun puhujavieraana ollut Kansainvälisen humanistisen ja eettisen liiton (IHEU) belgialainen puheenjohtaja Sonja Eggerickx kertoi Belgian systeemistä uskonnon ja sekulaarin etiikan saralla. Belgiassa on juurikin katsomusaineiden tarkastajia koulussa! Belgiassa siis löytyisi tuo vuosien takaisessa kolumnissa ilmoille heittämäni virka. Suomessa on toki aiemmin ollut tarkastajia, jotka kävivät seuraamassa kaikkea opetusta ja valvomassa sitä, mutta tästä käytännöstä on sittemmin luovuttu. Opettajien ammattitaitoon luotetaan, eikä siinä mitään.

 

Epäilen silti, että monen pitkään jo opettajana toimineen voi olla vaikeaa muuttaa vanhoja opetustyylejään, varsinkin kun tuossa mainitussa uudistuksessa muuttui vain termistö, ei sisältö. Vaikka opetusta sanotaan tunnustuksettomaksi, se ei näy oppiaineen sisällöissä. Oppikirjat ovat vielä oma lukunsa. Monessa koulussa rahat ovat tiukassa ja oppikirjoja kierrätetään, joten opetusmateriaali saattaa olla sisältönsäkin puolesta kierrätyskamaa. Olen myös oman kapean oppikirjaotoksen perusteella tullut siihen tulokseen, että monessa päivitetyssäkin alakoulun uskonnonkirjassa sama meininki jatkuu yhä ja vanhentuneet ja osin jopa virheelliset tiedot jatkavat elämäänsä. Eräässä alakoulun uskonnon oppikirjassa uskonnottomista ja elämänkatsomustiedosta kerrottiin, että elämänkatsomustiedon tunnilla opiskellaan pääasiassa uskonnotonta tapakulttuuria. Kukaan, joka on viitsinyt edes vilkaista opetussuunnitelman perusteita et:n osalta, ei voi esittää mitään noin päätöntä.

 

Suomen Humanistiliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Elo menehtyi joulukuussa 2013. Herra Elämänkatsomustiedoksikin kutsuttu Elo teki suunnattoman tärkeän ja merkittävän työn elämänkatsomustiedon oppiaineen saamiseksi Suomen kouluihin. Virkatyönsä hän teki opetusneuvoksena opetushallituksessa alanaan juuri elämänkatsomustieto ja filosofia. Elämänkatsomustieto monitieteisenä, aidosti sekulaarina oppiaineena, on ainoa laatuaan maailmassa. Voimme olla siitä ylpeitä ja myös jatkaa työtä elämänkatsomustiedon säilyttämisen puolesta ja sen avaamisesta kaikille oppilaille valinnaiseksi aineeksi.

 

Uskonnonopetuksesta ja samalla myös elämänkatsomustiedon asemasta uudessa opetussuunnitelmassa väännetään parhaillaan kättä kuten myös meneillään olevassa lukion tuntijakouudistuksesta. Mitä käy katsomusaineille tai muille reaaliaineille? Mikä on lukion yleissivistyksen aste ja tae tulevaisuudessa? Varmaa on, että eettisen pohdinnan ja eettisten kysymysten merkityksen ymmärtämisen tärkeys ei tulevaisuudessa ainakaan vähene. Se, kannustaako koululaitoksemme lapsia ja nuoria tähän, onkin sitten eri asia.